31.3.2000

Hakemus Hyvinkään käräjäoikeudessa

A ja B sekä C ja D olivat yhteisvastuullisina takausvelallisina hakeneet velkajärjestelyä yhteisellä hakemuksella. Päätettyään 9.12.1994 velkajärjestelyn aloittamisesta käräjäoikeus oli 27.3.1997 antamallaan päätöksellä vahvistanut yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylain) nojalla A:lle ja B:lle maksuohjelmat. Maksuohjelmissa oli A:n ja B:n tavallisena velkana otettu velkajärjestelylain 24 §:n 2 momentin mukaisesti ositettu osuus yhteisvastuullisista takausveloista. A:n ja B:n asunto sekä A:n osuudet kahdessa kuolinpesässä oli määrätty realisoitavaksi ja varat käytettäväksi velkojen maksuun. Maksuohjelmat, joissa oli myös vahvistettu A:n ja B:n velkojille kuukausittain kertyvät, velkojille suoritettavat maksuvarat, oli määrätty alkamaan taannehtivasti 1.1.1997 ja päättymään A:n osalta 31.7.2001 ja B:n osalta 31.12.2001.

Nyt kysymyksessä olevassa, käräjäoikeudelle 16.10.1997 jättämässään hakemuksessa A ja B kertoivat, että he olivat suorittaneet kaikki maksuohjelmiensa mukaiset velat omaisuuden realisoinnista saaduilla varoilla. Sen vuoksi he pyysivät, että maksuohjelmia muutetaan ja heidän velkajärjestelyasiansa todetaan loppuun käsitellyksi.

C ja D ilmoittivat osaltaan hyväksyvänsä hakemuksen. Merita Pankki Oyj puolestaan vastusti hakemusta todeten, että osa niistä veloista, joista A ja B olivat vastuussa, oli edelleen maksamatta. Sen vuoksi A:n ja B:n ja yhteishakijoiden C:n ja D:n maksuohjelmat oli laskettava uudelleen ja yhteisvastuullisten velallisten velat ositettava uudelleen.

Hyvinkään käräjäoikeuden päätös 23.12.1997

Käräjäoikeus totesi, että velkajärjestelylain 24§ :n mukaan yhteisvastuullinen velka jaetaan velallisten kesken heidän taloudellisen asemansa mukaisessa suhteessa. Velan osittamisella on tarkoituksena purkaa takaukseen tai yhteisvelkaan liittyvä kolmikantasuhde ja osittamisen jälkeen kunkin velallisen maksuvelvollisuus määräytyy maksuohjelman mukaan. Lainsäätäjän tarkoituksen mukaan osittamista ei tehdä uudelleen sillä perusteella, että jonkun yhteishakijan taloudellinen tilanne muuttuu myöhemmin. Kuitenkin siinä tapauksessa, että velalliselle ei olisi alunperin muodostunut maksuvelvollisuutta ja hänelle ei olisi ositettu yhteisvastuullisesta velasta osuutta lainkaan, hänelle voitaisiin laskea se osa velasta, mikä olisi tullut hänen maksettavakseen, jos hänen muuttunut taloudellinen asemansa olisi ollut tiedossa.

A:n ja B:n maksettavaksi oli ositettu olennainen osa yhteisistä veloista ja he olivat myös suorittaneet maksuohjelman mukaan heille ositetut velat, merkittävältä osalta heidän asuntonsa myynnistä saaduilla varoilla. Koska pääsäännön mukaan yhteisen velan osittamista ei tapahdu enää maksuohjelmien vahvistamisen jälkeen, velkojan vaatimus yhteisten velkojen uudelleen osittamisesta hylättiin.

Käräjäoikeus vahvisti A:n ja B:n maksuohjelmat muutettavaksi siten, että maksuohjelmien kesto päättyi 23.12.1997.

Asian on ratkaissut ylimääräinen käräjätuomari Jousila.

Helsingin hovioikeuden päätös 18.8.1998

Merita Pankki Oyj valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös A:n ja B:n maksuohjelmien muuttamisesta kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen velkojen uudelleen osittamiseksi yhteisvelallisten kesken ja uusien maksuohjelmien laatimiseksi.

A ja B vastasivat pankin valitukseen.

Hovioikeus totesi, että A:n ja B:n maksuohjelmat oli vahvistettu 27.3.1997. Maksuohjelmat oli määrätty alkamaan taannehtivasti 1.1.1997. A:lla ja B:llä oli ollut yhteistä vakuusvelkaa 437 112,64 markkaa ja yhteisiä tavallisia velkoja 538 154,21 markkaa. Tavallisista veloista pankille olevat yhteensä 531 230,96 markan velat olivat yhteisiä C:n ja D:n kanssa. Sanotut velat oli velkajärjestelylain 24 §:n mukaisesti ositettu yhteisvastuullisten kesken siten, että A:n ja B:n osuudeksi oli tullut 260940,64 markkaa ja C:n ja D:n osuudeksi 270290,36 markkaa. A:lle ja B:lle lasketusta osuudesta oli A:n osuus ollut 197453,57 markkaa ja B:n osuus 58790,27 markkaa.

Vahvistetuissa maksuohjelmissa A:n maksuvara oli ollut 824 ja B:n 943 markkaa kuukaudessa. A:n ja B:n varoihin oli kuulunut yhteinen omistusasunto ja A:n varoihin lisäksi osuudet kahdesta kuolinpesästä. Maksuohjelmissa oli arvioitu asunnon ja kuolinpesäosuuksien arvo ja määrätty omaisuus myytäväksi ja varat käytettäväksi velkojen suoritukseen.

Pankille A:n ja B:n maksuohjelmissa ositetut velat oli maksettu loppuun 6.10.1997. Pankin saatavat olivat tulleet maksetuiksi omistusasunnon myynnistä ja perintöosuuksista saaduilla varoilla ilman, että maksuun olisi tarvinnut käyttää velallisten kuukausittaista maksuvaraa. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, paljonko C ja D tulivat maksamaan heille ositetuista yhteisvastuullisista pankin veloista omissa maksuohjelmissaan. Pankin ilmoituksen mukaan, jota ilmoitusta ei ollut kiistetty, sen saatavat eivät tulisi kokonaisuudessaan maksetuiksi.

Velkajärjestelylain 23 §:n mukaan velalliselle on vahvistettava hänen maksukykyään vastaava maksuohjelma. Lain 30 §:n 3 momentin mukaan maksuohjelman kesto on pääsääntöisesti määrättävä niin, että se on viisi vuotta. Lain 25 §:n 3 momentin nojalla velkaan on sovellettava velkojan kannalta lievintä keinoa, joka riittää korjaamaan velallisen taloudellisen tilanteen, ja velan määrää voidaan alentaa vain, jos velkajärjestelyä ei muuten voida toteuttaa. Hallituksen esityksen perusteluista (HE 183/92 s.39) ilmenee, että vaikka velan osittamista yhteisvelallisten kesken ei ole ollut tarkoitus enää tehdä uudelleen sillä perusteella, että jonkun yhteisvelallisen taloudellinen tilanne muuttuu maksuohjelman aikana, maksuvelvollisuuden poistaminen ei kuitenkaan vapauta velallista velkavastuusta ennenkuin maksuohjelma on kestänyt viisi vuotta. Velan osittaminenkaan ei siis voi johtaa siihen, että velallinen vapautuisi vastaamasta velasta.

Edellä esitetyn perusteella A:n ja B:n maksuohjelmien määrääminen päättymään alle vuoden keston jälkeen tilanteessa, jossa heidän kaikki velkansa eivät olleet tulleet maksetuiksi, ei ole ollut velkajärjestelylain säännösten ja tavoitteiden mukainen. Sen vuoksi hovioikeus, joka totesi, että nyt ei ollut kysymys C:n ja D:n maksuohjelmista, kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuteen uusien maksuohjelmien laatimiseksi A:lle ja B:lle sekä asian uudelleen käsittelemiseksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Varpu Lahti, Korhonen ja Kuhlefelt. Esittelijä Marja-Leena Virkkala.

Perustelut

Takausvelat, joista A ja B ovat olleet yhteisvastuussa C:n ja D:n kanssa, ovat yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylain) 3 §:n 1 momentin mukaan A:n ja B:n velkajärjestelyn piiriin kuuluvia velkoja.

Yhteisvastuullinen takausvelka on koko määrältään jokaisen takausvelallisen velkaa ja lähtökohtaisesti otettava kunkin velallisen kohdalla myös velkajärjestelyssä huomioon täysimääräisenä. Velkajärjestelylain 24 §:n 2 momentin mukaan kuitenkin yhteisvastuullisten velallisten hakiessa velkajärjestelyä yhdessä voidaan tavallinen velka heidän maksuohjelmiaan vahvistettaessa osittaa siten, että kunkin velallisen maksuohjelmassa otetaan huomioon velallisen taloudellisen aseman perusteella määrättävä suhteellinen osuus tuosta velasta. Maksuohjelma ei tällaisenkaan tavallisen velan osalta ole yhteinen, vaan kullekin velalliselle vahvistetaan oma maksuohjelma.

A:n ja B:n 27.3.1997 vahvistetuissa maksuohjelmissa on heidän yhteisvastuullisista takausveloistaan Merita Pankki Oyj:lle otettu huomioon ainoastaan edellä tarkoitetun säännöksen mukaisesti ositetut osuudet. Maksuohjelmissa realisoitavaksi määrätyn omaisuuden myymisestä on kertynyt varoja enemmän kuin maksuohjelmia vahvistettaessa arvioitiin. Tämän johdosta A ja B ovat jo 6.10.1997 saaneet maksetuksi sekä heille ositetut osuudet yhteisvastuullisista veloista Merita Pankki Oyj:lle että muutkin velkansa. Kysymys on siitä, onko perusteita vahvistaa käräjäoikeuden päätöksessä määrätyllä tavalla A:n ja B:n velkajärjestely päättyneeksi jo 23.12.1997, vaikka heidän maksuohjelmiensa kestoa on tuolloin ollut jäljellä A:n osalta noin kolme ja puoli vuotta ja B:n osalta noin neljä vuotta ja vaikka osa yhteisvastuullisista veloista oli edelleen maksamatta.

Velan osittelu velkajärjestelylain 24 §:n 2 momentin nojalla tapahtuu velallisille vahvistettavia erillisiä maksuohjelmia varten. Lain esitöiden (HE 183/92 s. 61) mukaan kunkin velallisen maksuohjelmassa huomioon otettava osuus määriteltäisiin tavalla, joka turvaa velkojalle mahdollisimman suuren kokonaissuorituksen ja joka siten on sopusoinnussa yhteisvastuun perusperiaatteiden kanssa. Osittelulla ei näin ollen ole tarkoitus loukata velkojan etuja eikä säännöksen muutoinkaan voida katsoa merkitsevän sitä, että velallisen vastuu hänelle ositetun määrän ylittävältä velan osalta olisi välittömästi jo maksuohjelman vahvistamisella päättynyt. Kysymys on tuoltakin osalta edelleen velkajärjestelyn piiriin kuuluvasta velasta, jota koskevat velkajärjestelylain yleiset periaatteet.

Velkajärjestelylain mukaan velallisen on käytettävä, paitsi kaikki varallisuutensa, maksuohjelmassa vahvistettu maksuvaransa velkojensa suoritukseen. Vasta menettelemällä näin maksuohjelmalle määrätyn keston ajan velallinen vapautuu mahdollisesti vielä maksamatta olevista velkajärjestelyn piiriin kuuluvista veloistaan. Maksuohjelman kestoksi tulee pääsäännön mukaan määrätä viisi vuotta. Velkojan edun vuoksi on lain 25 §:n 3 momentissa säädetty, että velkajärjestelyn keinoja valittaessa sovelletaan velkojan kannalta lievintä keinoa, joka riittää korjaamaan velallisen taloudellisen tilanteen. Velan määrää voidaan alentaa tai velan maksuvelvollisuus poistaa vain, jos velkajärjestelyä ei muuten voida toteuttaa.

Velan osittelu 24 §:n 2 momentin tavoin voi johtaa siihen, että maksuohjelman päättyessä velallinen vapautuu suorittamasta velkojalle kanssavelalliselle jaettua velan osaa. Osittelu merkitsee siten maksuvelvollisuuden poistamista tuolta velan osalta. Lain mukaan tämä vapautuminen voi tapahtua vasta maksuohjelman keston päättyessä. Perusteita maksuvelvollisuuden poistamiseen ei laissa ilmaistujen, velkojan edut huomioon ottavien periaatteiden mukaan voida katsoa olevan silloin, kun velalliselta maksuohjelman keston aikana jää edelleen maksuvaraa, jota ei enää tarvita hänen maksuohjelmassaan huomioon otettujen velkojen suorittamiseen.

Kun kaikkia A:n ja B:n velkajärjestelyjen piiriin kuuluvia velkoja ei ole vielä maksettu, ei ole edellytyksiä muuttaa heidän maksuohjelmiaan käräjäoikeuden määräämällä tavalla. Sen sijaan maksuohjelmia tulee velkajärjestelystä annetun lain 44 §:n 1 momentin 2 kohdan nojalla muuttaa, kun on käynyt ilmi, että A:n ja B:n omaisuuden arvo on maksuohjelmia vahvistettaessa arvioitu merkittävässä määrin liian alhaiseksi ja tällä seikalla on ollut olennainen merkitys määrättäessä sitä osuutta, joka yhteisvastuullisista veloista on otettu huomioon A:n ja B:n maksuohjelmissa.

Tiedossa ei ole, mikä osa yhteisvastuullisista takausveloista on edelleen maksamatta ja mikä osa niistä ei tule C:n ja D:n maksuohjelmien mukaisesti suoritetuksi. Tämän samoin kuin muiden A:n ja B:n maksuohjelmiin mahdollisesti vaikuttavien seikkojen selvittäminen käy parhaiten päinsä käräjäoikeudessa.

Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus on ratkaissut asian päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

Lainkohdat

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annettu laki 23 §, 24 §, 30 § ja 44 §

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lasse Nikkarinen (eri mieltä), Arvi Paasikoski, Kari Raulos, Kati Hidén ja Mikael Krogerus (eri mieltä). Esittelijä Katriina Akselinmäki (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Virkaa toimittava nuorempi oikeussihteeri Akselinmäki: Korkein oikeus antanee seuraavan ratkaisun:

Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain esitöistä (HE 180/1996 s. 39) ilmenee tarkoituksena olleen, ettei yhteisvastuullisten velkojen osittamista toimiteta uudelleen sillä perusteella, että jonkun velasta vastuussa olevan yhteisesti velkajärjestelyä hakeneen velallisen taloudellinen tilanne maksuohjelman vahvistamisen jälkeen muuttuu. Poikkeuksen tästä muodostaa vain käräjäoikeuden päätöksessä selostettu tilanne, jollaisesta nyt ei ole kysymys. Näillä perusteilla Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden päätöksen ja jättänee asian käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen varaan.

Oikeusneuvos Krogerus: Hyväksyn mietinnön.

Oikeusneuvos Nikkarinen: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Krogerus.